Huhtikuun INICE-kampanjan kanssa on ollut kiirettä

Meidän yrityksen "alkupamaus" eli kampanja suoritettiin vaativissa olosuhteissa. COVID-19 toi haasteita, mutta myös uskallusta ja uskoa tulevaan. Hokikellarin kivijalkakauppa myy siis synteettistä muovijäät Hämeenlinna alueella. Pidämme sitä varastossa, jotta asiakas saa jäänsä heti mukaan. Nyt huhtikuussa varasto hupeni ja itse asiassa odotamme parhaillaan uutta lastia INICE -jäätä varastoomme. Olemme myyneet synteettistä jäätä lähinnä kotitalouksiin. Nythän on siis paras aika luistella ja koko perhe voi nauttia liikunnasta mitä parhaalla tavalla - eli luistelemalla. INICE on siitä mahtava alusta luistella, koska kaunoluistimet ja hokkarit, molemmat toimivat jäällä mainiosti.
Myymme synteettistä jäätä, jota on kolmea eri versiota. INICE 8 on 8mm paksua ja sopii siis kotitalouksiin enemmän kuin hyvin. Koska yksi paneeli painaa noin 8 kg - ei pienen alueen mukaan ottaminen vaikka mökille ole mikään ongelma. 15m2 mahtuu auton takakonttiin ihan hyvin. Näin perheen teinikin lähtee mukaan mökkireissuun helpommin. Jään purkaminen ja kokoaminen on teodella nopeaa. "Ravistat vain voimakkaasti paneelista ylös ja alas niin se irtoaa. Kokoamisessa kuminuija onkin sitten hyvä apuväline. Liitokset ovat tiukkoja, mutta nuijalla ne saa kasaan hyvin. Älä kuitenkaan käytä tavallista vasaraa, teet turhia jälkiä sillä jäähän.
INICE 15 on 15 mm paksua ja painaakin siten enemmän. Ulkonäöltään se vastaa INICE 8 -paneelia ja liitokset ovat samanlaiset. Takuuta INICE 15 jäällä onkin jo 5 vuotta ulkoilmassa ja 10 vuotta sisätiloissa. Arvioitua käyttöikää paljon enemmän - huikeat 20 - 25 vuotta. Synteettinen jää ei siis ole mitään kertakäyttökamaa. Mikä parasta, paneelit ovat läpikotaisin samaa ainetta, joten paneelin voi kääntää. INICE 15 levyt on suunniteltu hevimpään käyttöön ja isommille käyttäjäryhmille.
Kolmas paneeli on INICE 18, joka eroaa liitäntätavallaan kahdesta muusta versiosta. Liitäntä suoritetaan niin sanotun H-profiilin/kielekkeen avulla johon levyt liukuvat ja lukkiutuvat paikalleen. Hokikellarin verkkokaupasta näet kyseisen liitäntätavan.
Mutta se kaupankäynnistä ja jään eri versioista. Palataan näihin tarkemmin sillä huomenna rakennamme 45m2 neliön jään omaan käyttöömme. Nythän ei saa kovin isoja kokoontumisia järjestää, joten olemme ihan omalla porukalla menossa mukana. Aiomme luistella sielumme kyllyydestä - vaikka alunperin ajatus oli kutsua jäälle kaikki halukkaat läheltä ja kaukaa. Tämä ei vain nyt onnistu. Toteutetaan tämä haave sitten, kun normaalit ajat palaavat. Sitä me yrittäjät ja varmasti koko Suomen kansa odottaa jo kovasti. Joka tapauksessa, päivitämme nyt sitten virtuaalisesti luistelukokemuksia maailaman parhaalla tekojäällä. Tule pian lukemaan lisää.